25. toukokuuta 2023

Hyvinvointi ja terveys sama asia?

Oletko koskaan miettinyt onko hyvinvointi ja terveys sama asia? Minusta ei ja on! Usein olen ajatellut, että minun hyvinvointini on loistava. Kun kelaan aikaa taaksepäin tajuan, että olen valehdellut itselleni ihan kirkkain silmin. En ole aina voinut hyvin enkä todellakaan ole elänyt terveellisesti. Silloin, kun lapset olivat pieniä olin huonossa kunnossa niin fyysisesti kuin varmaan henkisestikin. Olin ylipainoinen, nukuin huonosti enkä liikkunut juurikaan. Olin omasta mielestäni elämäni kunnossa ja kuvittelin, että kaikki oli hyvin.  


Ei minun elämässäni mitään vikaa ollutkaan. Minulla oli ihanat lapset, oma koti ja olin naimisissa. Fyysisesti olin vaan rapakunnossa ja kokoajan väsynyt. Olin oikeasti todella onnekas, kun tajusin oma tilani ja ymmärsin alkaa muuttamaan asioita. Liikkuminen oli ihan eniten sieltä ja syvältä, inhosin kaikkea liikuntaa eniten maailmassa. Siis se on totta, käytin silloisen koiranikin lenkillä autolla juoksuttaen. Ja se jopa nykyään naurattaa. Onneksi tajusin, että pienillä askelilla voin saavuttaa suuria tavoitteita.

Elämäntapojen muuttaminen auttaa aina, tapahtui asiat sitten helposti tai hitaasti. Kaikella sillä mitä syöt, miten liikut ja miten nukut on. Vaikka sitä kuinka yrittää selittää itselleen, niin tosiasioita ei pääse karkuun. On jotenkin rauhoittavaa ymmärtää, että kaikki ne tunteet ja pelot ovat normaaleja. Kukaan ei synny tai ainakaan yleensä mestariksi ilman työtä. Ja mikäs sen parempi motivaatio kuin oma hyvä olo.


Onko koskaan liian myöhäistä aloittaa? Ei ole eikä koskaan liian myöhäistä alkaa oikeasti tutustua itseensä. Minäkään en 15 vuotta sitten tiennyt, että rakastan liikuntaa ja muiden ihmisten auttamista. Olen jotenkin herännyt horroksesta viimeisen vuoden aikana, lieneekö syynä siihen aika? Niin luit ihan oikein, ensimmäisen kerran minulla on aikaa siis oikeasti aikaa keskittyä omaan työhöni. Ja tiedättekö miten paljon se lisää minun hyvinvointiani? Paljon todella paljon, koska saan tehdä joka päivä sitä mistä nautin. 

Olen myös terve, voin kaikilla tavoin hyvin. Kiitän itseäni joka päivä, että aloitin. Aloitin vaikka olin ihan varma etten onnistu ja kaikki tuntui ihan älyttömän pahalta. Oma epämukavuusalue oli minun pelastukseni. Terveys lisää hyvinvointia ja päin vastoin. Olen myös opetellut kalenteroimaan, joten ehkä tekstejä tulee taas tasaisemmin.

Nauttikaa omasta terveydestä ja hyvinvoinnista. Tai aloittakaa ainakin niistä kahdesta huolehtiminen heti!
Ihanaa päivää just sulle 💛

XxX Sanna

Kannattaa seurata mua myös somessa 😉 
 

1 kommentti: