1. heinäkuuta 2020

Ihana kesäinen smoothie


Monet kärsivät todellakin viime viikkojen helteestä. Minä puolestani nautin, olen ehdottomasti kesän ja lämmön lapsi. On ihanaa seurata kuinka eri sääolosuhteet luovat eri ihmisille erilaisia tunteita. Sosiaalinen media on täynnä joko onnellisia ihmisiä tai onnettomia. Aika harva on kuitenkaan tyytyväinen, aina on jokin asia pielessä kelissä kuin kelissä.

Mietitään hellettä ja tukahduttavaa kuumuutt; mikä on ehdottoman tärkeää muistaa? No tietenkin tarvittavan nesteen nauttiminen ja syöminen. Monelle tulee huono olo, kun unohdetaan syödä ja juoda tarpeeksi. Kun aurinko paistaa ja ihminen hikoilee, niin nestettä tulisi juoda vähintään litra enemmän kuin normaalisti ja joskus vieläkin enemmän. Ei saa kuitenkaan unohtaa syömistäkään, sillä pelkällä veden juomisella ei saavuteta myöskään kuin huono olo. Monet sanovat ettei saa syötyä, kun on niin kuuma. Hyvä vinkki siihen on erillaiset smoothiet. Niillä saa korvattua ihan kokonaisia aterioita ja lorauttamalla nesteeksi vettä saa myös nesteet kuntoon samalla. Toinen hyvä vinkki on erillaiset vettä sisältävät hedelmät ja kasvikset. Kurkkua ja vesimelonia lautaselle ja niitä napostellen pysyy myös nestetasapaino hyvänä.


Kesäinen mango-mansikkasmoothie
1 annos

Jäisiä mangopaloja n. 50-100g
mansikoita 50-100g
passion skyr drink rahkaa 1/2 pulloa
1/2 banaani
1/2dl kaurahiutaleita
n. 10 kpl pähkinää
kylmää vettä oman tunnon mukaan
jääpaloja haluttaessa

Kaikki aineet blenderiin ja sekaisin. Nauti kylmänä. 
Tämä smoothie korvaa yhden aterian eli voit kuumilla keleillä tehdä tälläisen vaikka lounaaksi.


Suomen kesä on niin lyhyt, että siitä kannattaa ottaa kaikki irti. Me lasten kanssa nautimme auringosta ihan jokaisella solulla uiden, suppaillen ja smoothieta ja jäätelöitä syöden. Kun kelit hellii kannattaa kaikki liikenevä aika pyrkiä nauttimaan niistä, koska kohta on pimeää ja kylmää taas. 

ps. Tämän hetkinen sade ei kyllä ole minun juttuni yhtään!! Mutta luonto tarvitsee sitä ja olemme siitä kiitollisia.

Ihanaa loppuviikkoa just sulle.

XxX Sanna

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti