Huomenta taas pitkästä aikaa. aamu alkoi ihanalla aamulenkillä aivan upeassa talvisessa säässä. Meille on meinaan satanut lunta ja pakkastakin oli muutama aste. Yksi elämäni suurimmista oppiäideistä ammattillisella puolella on ehdottomasti Jonna Heinonen. Jonna on melkein kaikkea mitä tällä alalla voi olla :D Jonna on monesti sanonut, että laihtuminen tapahtuu suun yläpuolisella eikä suinkaan suun alapuolisella osalla. Ja se on kyllä aivan totta. Elämäntapamuutos on niin iso asia, että se vaatii opettelua, luopumista, pieniä askelia ja ennenkaikkea aikaa.
Aamulla lenkillä ollessani pohdimme asiakkaani kanssa suhtautumista herkkujen syöntiin. Olemme tehneet yhteistyötä enemmän ja vähemmän varmasti nyt sen pari vuotta. Välillä on menty hurjasti eteenpäin mutta joskus taas hurjasti taakse päin. Isänpäivään oli sunnuntaina, onnea vieläkin kaikille isille, olette niitä tosielämän sankareita. Minun isäni on minulle juuri se paras ja oikea. No se isistä :D Sunnuntainahan on lupa herkutella, koska on juhlapäivä. Asiakkaani laittoi jo eilen viestiä, että ahdistaa ja on morkkista kun tuli taas syötyä miten sattuu. No niitä sattuu ei mtään paniikkia, nenä pystyyn ja uuteen nousuun. Aamulla kun soiteltiin, todettiin ihan yhdessä, että ei olla syöty överiksi, ei todellakaan. Miksi asiakkaasta tuntui sitten siltä? Onko se kenties pelkoa siitä, ettei pystykkään lopettamaan herkuttelua, taas palataan sinne lähtöpisteeseen. Vai johtuiko se siitä, että normaalista arjesta poiketen se ruokarytmi järkkyi, syötiin koko päivä erillailla kuin normaalisti?
Oli aivan ihanaa huomata, miten hienosti asiakkaani pystyi syömisiään pohtimaan ja huomasi sen olevan täysin normaalissa ja hallittavassa tilassa. Yksi lause, joka erityisesti lämmitti minun sydäntäni oli, enhän ole millään kahden kuukauden dietillä, vaan opettelen loppuelämääni varten. Se, että pystyy muutaman kuukauden noudattamaan valmiita ohjeita, olemaan tiukkana ja laihtumaan todella hyvinkin. Mutta oppiiko siitä? Asiakkaani oli ihana, kun hän sanoi, että hän ei ainakaan oppisi, mutta mehän olemme kaikki erillaisia. Minä olen ehdottomasti sen kannalla, että itse pohtimalla, opettelemalla ja kokeilemalla saavuttaa parhaan lopputuloksen, sen loppuelämän mallin ;D Tukena siihen hyvä valmentaja, hyvät rakentavat tehtävä ja oma halu niin varmasti päästään pitkälle. Näihin mietteisiin ihanaa päivää teille.
<3 Sanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti