Huomenta. Eilen oli hyvä keskustelu erään asiakkaan kanssa luovuttamisesta. On helppoa aloittaa uusia asioita elämässä, mutta valitettavasti niitä on paljon helpompi lopettaa. Usein ajatellaan jos joku asia menee mönkään, tai sinne päin luovutetaan, ajatellaan ei tästä kuitenkaan mitään tule. SE on aivan väärä luulo ja suunta. Jos alat laihduttaa, tuleekin herkuteltua niin ei missään nimessä saa heittää hanskoja tiskiin, vaan pieni itsepuhelu ja uuteen nousuun. Pitäisi aina muistaa ajatella kokonaisuutta, mikä meni ennen repsahtamista hyvin, voi ajatella vaikka niin, että pääsin kymmenen askelta eteenpäin ja tulin vaan kolme taakse, eli seitsemän askelta ollaan vielä voitolla. Olen huomannut tämän viisi vuotis urani aikana, että luovuttajia on valitettavan paljon. Selityksiä luovuttamiselle on vielä enemmän. Mistä se luovuttaminen sitten johtuu? Aika usein kyse on liian suurista muutoksista, nopeista tuloksista ja liian kovista tavoitteista. Ja yksi syy onmonesti, että verrataan itseään aivan vääränlaisiin ihmisiin. Esimerkki; Jos minä vertaan itseäni 20 vuotiaaseen ei synttäneeseen ihmiseen, saan olla varmasti kateellinen hänen kropastaan. Mutta jos vertaan itseäni saman ikäiseen synnyttäneeseen naiseen huomaan että olen ihan hyvässä kunnossa oleva nainen.
Toinen asia joka voi vaikuttaa luovuttamiseen, on ettei ihmisille tahdo riittää nykypäivänä enää mikään. Halutaan uskomattomia asioita, melkein ilman vaivannäköä ja nopeasti. Normaali on hukkunut valitettavanmonen ihmisen elämästä. Ajatellaanpa vaikka laihtumista, halutaan nopeita tuloksia, muutetaan kaikki normaali aivan epänormaaliin. Jos mietin nyt vaikka diettiä, jolla ruoka korvataan pirtelöillä, nautitaan suhteettoman pieniä kalorimääriä, laihdutaan useita kymmeniä kiloja pienessä ajassa. Missä on normaali? Missä on se oma vaivannäkö ja oppiminen uuteen? Missä ne pienet onnistumisen tunteet vaikka muutaman sadangramman painonpudotuksesta? Entäs se hyvä olo ja energia joka tulee oikein nautitusta ravinnosta ja liikunnasta? Jaksetaan vähän aikaan, sitten kyllästytään ja luovutetaan ja palataan alkupisteeseen. Kuulostaako tutulta? Varmasti monesta kyllä.
Jaan varmasti mielipiteitä tällä kirjoituksella paljon, mutta niin on tarkoituskin. Haluan muistutella ihmisiä niistä pienistä elämän iloista. Siitä normaalista arjesta. Ihanista aamulenkeistä, tai yhteisistä aamupaloista. On ihana huomata itsestään kuinka voikaan iloita siitä mitä itsellä on. Ihanat lapset, ihana mies, kaunis koti, työ josta nautin, aamulenkit asiakkaan kanssa, uudet huulikiillot :D Ja se ensimmäinen valmis itse tehty joululahja. Elämä mahdollistaa paljon kun siiitä osataan nauttia. Se ei saa olla pelkkää kieltäytymistä, laihduttamista ja stressiä. Kannattaa etsiä jokaisesta päivästä joko positiivinen juttu! Niitäkin varamasti löytyy, kun osaa etsiä tarpeeeksi läheltä ja tarpeeksi pientä. Muista että sinä pystyt mihin vaan, vaikka naapuri luovuttaa niin elä sinä luovuta. Lopussa se kiitos seisoo! Ihanaa viikkoa kaikille.
<3 Sanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti