Ateria rytmi, arjen sankari.

 Kuinka monta kertaa onkaan Sannalle käynyt niin, että välipala tai päivällinen on jäänyt välistä? No hei ainakin miljoona kertaa ja voi kuinka usein olen korvannut sen väliin jääneen aterian kiukulla ja hampaiden kiristyksellä. Se on ihan typerää, kun kuvittelee olevansa kaiken rytmityksen yläpuolella. Ja vielä jos sattuu korvaamaan nälkäkiukun pelkoa suklaalla, kekseillä tai jollain muulla ihan yhtä typerällä vaihtoehdolla.

Kun taas nyt kaaoksellisen syksyn jälkeen päätin laittaa ateria rytmin kuntoon, ymmärsin sen hienouden. En missään nimessä voi sanoa, että olisin ollut syksyllä tai loppuvuodesta mitenkään hyvässä kunnossa, olin väsynyt, ärtynyt ja turvoksissa. En ymmärtänyt sitä silloin, kun elin vaihetta en kerkeä, syön myöhemmin tai yksinkertaisesti vain unohdin syödä. Toki minulla oli tuolloin myös unet aivan hukassa, koska astman takia yskin kaikki yöt.

Pitkään mietin, että mikäs minulla nyt kaihertaa tässä elämässä ennen kuin ymmärsin, ruoka ja sen rytmittäminen. Miten paljon positiivisia vaikutuksia voikaan ihmisen elämässä olla tasaisella energian saannilla. Ihan kaikista parasta siinä on paljon parempi uni, siis nukun taas kuin pieni porsas. Toinen ihan merkittävä muutos on yleinen olotila, en ole enää niin kiukkuinen jaksan kuunnella perheen kuulumiset ja jopa innostua niistä. Ja hei en sitä marraskuussa kovinkaan hyvin jaksanut tehdä.

Kolmas hyvä juttu mitä säännöllisestä syömisestä on vatsan toiminta, joka aivan heräsi uuteen uskoon, kun keho alkoi saada tasaisesti ruokaa. Olin niin tukossa loppuvuonna, että sekin aiheutti jo itsellekkin huvittuneisuutta. Vaikka ajattelisi, että tulee paljon halvemmaksi, kun syö vähän niin se ei todellakaan ole niin, vaan just päin vastoin. Tuntui, että olen kokoajan kaupassa ja koskaan en kuitenkaan ostanut mitään järkevää.

No nyt, kun ruokaa menee tasaisesti on turvotus kaikonnut, nälkä palannut. Tajusin senkin vasta yhtenä päivänä, että minullahan on taas nälkä, mikä ihana tunne. Se kaikkosi jossain vaiheessa ennen vuoden vaihdetta, koska elimistö oli vaan niin jumissa. Ikinä en enää päästä itseäni tuohon tilaan, vaan nyt pidän tästä rutiinista kiinni. Ja sehän se on rutiini aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Ihana rytmi päivälle ja parasta on se tunne, kun energiaa on vaikka muille jakaa. Olen oikeasti saanut viimeisen kahden viikon aikana enemmän töitä tehtyä kuin koko elo- joulukuu viime vuonna.

Jos sinun ateria rytmi on hukassa, niin laita se kuntoon. Parasta mitä voit itsellesi tehdä. Ja muista, että alussa ei tarvitse kamalan tarkkaan miettiä mitä syö, kunhan syö. Kunhan siitä tulee rutiini ja opetat itsesi siihen, että syöt. Jos et vielä ole ihan siinä vaiheessa, että kaikki ruuat ovat terveellisiä vaihtoja elä sen takia anna periksi. Kaikki aikanaan. Nyt lähden iltapalalle ja nukkumaan. 

Ihanaa tulevaa viikonloppua. Muistakaa syödä, se kannattaa!

XxX Sanna  

Kuvat Saija Heinämäki

Luovuta nainen!

 Voi luopumisen tuskaa! Olen ehkä pahin suorittaja- tyyppi, vaikka jaksan myös usein valittaa siitä, että joudun hoitamaan kaikki aina itse. Olen aina tottunut tekemään kaikki itse, jos lähden jonkun kaverini kanssa reissuun, niin minä ajan aina. En siksi, että olisin jotenkin parempi kuski, mutta minun vaan täytyy saada ajaa. Ihan sama kotona, jos puhutaan siivoamisesta, ruuanlaitosta tai leipomisesta haluan aina tehdä kaikki itse. Hölmöä, aivan helkkarin hölmöä.

 Minulla on kaksi tyttöä niinkuin olen useaan otteeseen kertonut. Tytöt ovat nyt 14 ja 13 vuotiaita ja pystyvät tekemään kotona paljon, jos vaan saavat siihen mahdollisuuden. Olen paljon miettinyt minkä ihmeen takia en antaisi niiden tehdä ruokaa, pestä pyykkiä tai leipoa? Tajusin tässä eräänä päivänä kaksi syytä siihen tai oikeastaan kolme. Ensimmäinen on, että koen olevani turha, menettäväni ne kaikki langat, jotka ovat minun käsissäni. Hei oikeasti Sanna haloo!! Toinen syy on, että tajuan minun pikkutyttöni ovat kasvaneet ja kehittyneet ihan hurjasti, ne pärjäävät jo pitkälle ilman minua. Kolmas vasta ehkä tajuntaani pyrkivä syy on esikoiseni kasvaminen ja tieto siitä, että vuoden päästä hän alkaa suunnitella jo muuttoa omaan kotiin.

Olen siis yrittänyt väen vängällä pitää kaikki kokoajan samanlaisena. En ole antanut lasteni kasvaa minun omassa päässäni ja ottaa vastuuta perheen kotitöistä. Onneksi minulla on niin fiksuja lapsia, että he osasivat aloittaa itsenäistymisen ilman, että äiti ymmärsi sen. Miten se käytännössä meni? Tytöt tekivät kaikkea kun olin töissä tai kipeänä. He laittoivat ruokaa, leipoivat ja mikä parasta siivosivat kaikki jälkensä. Muistan, kun olin koronassa ja menin illalla todella aikaisin nukkumaan. Keittiö jäi kaaostilaan ja ajattelin kauhulla seuraavaa aamua. Heräsin aamulla ja tulin valmiiksi pahalla päällä keittiöön, mutta se oli siisti! Niin siisti, että olin varma käveleväni unissani. Mutta mitä vielä Vanhin tyttöni oli siivonnut kaikki ja vielä käskemättä.

Silloin silmäni ensimmäisen kerran avautui, että he oikeasti pystyvät ja osaavat, jos vaan ymmärrän antaa heille mahdollisuuden. Ja siitä se luopuminen niistä kaikista ohjaksista omissa käsissäni alkoi. Ja älkää luulko ettei tyttöjen ole tarvinnut tehdä mitään. Kyllä vaan heille on kuulunut yläkerran siivous koskien koko yläkertaa ja puiden haku on heidän hommansa. Mutta alakerta on ollut minun valtakuntaani. Nyt uutena juttuna on leipominen, hei en ole leiponut pullaa meillä kotona puoleen vuoteen, vaan tytöt ovat tehneet sen minun puolestani. Ja kaikki onnistuu ja maistuu. Olen oikeasti todella onnellinen, että minulla on aikaa nyt itselleni ja silti arki pyörii.

Maailma muuttuu ja lapset kasvaa, on vaan itse uskallettava kasvaa sen mukana. On luotettava elämään ja annettava se mahdollisuus myös muille. En saa sille mitään, että jonkun ajan päästä lapset lähtevät omiin elämiinsä ja äiti jää kotiin. Se on normaalia, lähdin itsekin 16 vuotiaana ja hyvin ollaan pärjätty. Nyt se vaan osuu omalle kohdalle. Nostin kädet pystyyn tälle elämälle ja luovutin. Aloin luottaa ja nauttia kaikesta siitä hienoudesta mitä se minulle tarjoilee ja onhan minulla fiksut tytöt. Elämä on vaikea laji, mutta hieno matka kun sen oikein oivaltaa.

Ihanaa tätä viikkoa kaikille.

XxX Sanna

Olenko hyvä ystävä?

 Olen paljon pohtinut omaa ajan käyttöäni viime aikoina aika paljon. Lähinnä siinä mielessä, että mihin minun aikani oikein kuluu? Olenko tarpeeksi läsnä kotona, ystävilleni ja työssäni? Tajusin sitä miettiessäni, että toimin niinkuin parhaaksi näen ja jos se ei riitä kaikille, jotka elämässäni ovat niin silloin he jäävät siitä pois. Ja kyllä tajusin myös miten paljon elämässäni olevat ihmiset ovat vähentyneet ja syy on varmaan pitkälti minussa ja elämässä tapahtuneiden käänteiden vuoksi. Toki vanhetessa ihmiset muuttuu ja elämäntilanteet siinä samalla, joka vaikuttaa ihmisiin sinun ympärillä. 

Olen luonteeltani hyvinkin perhe keskeinen ja olisin mieluiten vaan perheeni kanssa kotona. Rakastan olla kotona ja elää tätä minun omaa arkeani. Olen hirveän huono lähtemään minnekään ilman omaa porukkaani. Vaikka nautin suuresti ajasta jonka vietän ystävieni kanssa. Ehkä juuri tämän takia minulla ei ole kuin muutama ystävä, jotka ymmärtävät minua ja jaksavat silti olla minun ystäviäni.

Olen aina tykännyt käydä elokuvissa, syömässä ja liikkumassa aina ystävieni kanssa ja sitä olemme paljon tehneetkin. Ja käymme myös kyläilemässä puolin ja toisin aina kun vaan aikataulut osuu yksiin. Puhelin on se, joka pitää meidät yhdessä ja olenkin tiiviisti yhteydessä lähes päivittäin heidän kanssaan. Tulin siis siihen tulokseen, että olen verraton nopeiden treffien ystävä. Saan niistä itse paljon irti ja silti koen etten ole kotoa kauaa pois. Syy siihen miksi haluan olla paljon kotona on, että olen oikeastaan aina menossa jossakin.

Näen työssäni paljon ihmisiä ja olen usein allerginen kaikelle sosiaaliselle kanssakäymiselle kello 17jälkeen illalla. Olen opetellut viimeaikoina ottamaan aikaa myös ystävilleni, koska saan hirveästi positiivista energiaa. Usein yhdistän ystävät ja treenin, koska mikäs sen mukavampaa kuin treenata ja viettää laatuaikaa samanhenkisten parissa. On paljon mukavampaa hikoilla hyvässä seurassa kuin yksin ja saan itsestäni paljon enemmän irti, kun en ole yksin.

Minulla on kyllä ihan parhaat ystävät, koska heidän kanssaan saan olla juuri sellainen kuin olen. Kun minulla huono päivä niin saan olla juuri niin hankala kuin haluan ja ystäväni osaavat sanoa minulle, että hengitä rauhassa. Ja usein olenkin paljon paremmalla tuulella kun saan "räyhätä" rauhassa pahan oloni pihalle puhelun aikana on loppu päivä jo pelastettu.  Ystävät ovat siis kultaakin kalliimpia ja asioita joista todellakin kannattaa pitää kiinni. Ystävyys suhdetta kannattaa siis hoitaa siis samanlaisella rakkaudella kuin omaa parisuhdetta. 

Parasta tässä oman ajan käytön tutkiskelussa oli ehdottomasti kasvu ystävänä yli kilometrin verran. Joskus on pysähdyttävä ja katsottava itseään peiliin, jotta voi kehittyä vieläkin paremmaksi. Olen varmasti tehnyt omissa ystävyyssuhteissani paljon virheitä, mutta olen niin kiitollinen siitä, että omistan juuri nämä ystävät kaikista huolimatta. Muistakaa kertoa ihmisille joista välitätte, että he ovat teille tärkeitä. Mikään ei tunnu paremmalta kuin positiivinen palaute ja kunnon kehut.

Kehukaa toisianne. Ihanaa loppuviikkoa.

XxX Sanna

Kuvat Saija Heinämäki