Koska mä voin

Kun kello tänä aamuna 3.30 alkoi pirisemään ja oli aika nousta ylös, mietin, että miksi!!!! Sitten muistin, että koska oli minun vuoroni lähteä liikkeelle ja miehen vuoro jäädä nukkkumaan. Olen aina ollut henkeen ja vereen rekkatyttö, se oli haaveeni myös pikkutyttönä, että minustakin tulee rekkakuski. Olihan elämäni esimerkit eli isäni ja veljeni kummatkin rekkakuskeja. Minut on kasvatettu "kovaksi" työnaiseksi. Olin 15 vuotiaasta asti sukulaiseni betonifirmassa kaikki kesät, tienaamassa, ammattikoulun aikaan paistoin illat hampurilaisia. Olen ollut aina toiminnan nainen, ja olenkin parhaimmillani silloin kun minulla on kiire. Minä olen luonteeltani sellainen, että yksin on pärjättävä ja avun pyytäminen on ollut aina minulle haastavaa. Se ei ole hyvä juttu ja onneksi pikkuhiljaa alan oppimaan myös pois siitä. Olen 34 vuotias kerennyt vaikka mitä, olen lähihoitaja, sosionomi, personal trainer, ravintovalmentaja, psyykkisen painonhallinnan ohjaaja, orastava rekkakuski sekä äiti ja tyttöystävä. Siltikään en vielä tiedä mikä minusta tulee isona :D Elämäni hienous on että voin tehdä todella monenlaista.

No nyt karattiin hieman pois aiheesta, eli minun vuoroni oli tänään lähteä liikkeelle kuorma-autolla. Istun tällä hetkellä Kokkolassa sisun hytissä ja kirjoitan teille. Eilen illalla kun vedin jumppaa, tajusin kuinka onnellinen ihminen minä olinkaan. Saan tehdä monenlaista hommaa, oman sekä mieheni firman töitä. Nautin kummastakin ihan suunnattomasti, elän elämäni parasta aikaa. Olen tehnyt itselleni myös tällä vuodelle tavoitteen. Syvät lihakset ja kehonhallinta, on tämän vuoden aiheena lihaskunnollisella puolella, henkisellä puolella opettelu itsensä tykkäämisestä jatkuu, vanhat pettymykset ja huonot muistot yritän myös karistaa mielestäni, keskittyen nyt vaan uuteen positiivisempaan elämään. Aloitin sen jo vaihtamalla oman tyttösukunimeni takaisin. Se tuntui pieneltä asialta monen mielestä, mutta minulle se oli suuri juttu. Se vanha ovi, joka kummitteli raollaan, suljettiin nyt tavallaan kokonaan. Työrintamalla tavoitteena on kehittää ja kasvattaa omaa yritystä, pystyä tuomaan monille ihmiselle apua ja positiivista energiaa sekä onnistumisia elämäntapamuutoksissa. Olen myös innolla opettelemassa kuorma-auto ja muita maansiirto hommia, on ihana tehdä monenlaisia juttuja yhdessä. Tytöt ovat tietenkin elämäni keskipiste ja heidän hyvinvointinsa sekä koulu ovat ykkössijalla. Keväällä on tulossa muitakin kovia juttuja, niistä myöhemmin lisää.

Monet ovat sanoneet minulle, että ihmisiä ärsyttää minun positiivisuus ja onnellisuus. Se on todella surullista, koska silloin kun minulla meni huonosti, oli monia ns. Selkään taputtelijoita, kavereita sekä tuttavia. En ole tajunnut tätä asiaa kuin vasta minuutti sitten, että nyt kun minulla menee oikeasti hyvin, olen saanut elämäni kuntoon ja asiat järjestykseen ei ketään enää kiinnosta miten minulla menee. Olkaa kiinnostuneita lähimmäistenne elämästä ja iloitkaa heidän onnellisuutensa puolesta, niin minäkin opettelen tekemään. Pyrkikää täyttämään elämänne niillä asioilla joista tulette iloiseksi ja näyttäkää se. Sillä kyllä hymy tarttuu. Hieman erillainen ja ehkä ylitöpositiivinen postaus tähän synkkään lokakuun aamuun!

<3 Sanna

Rakasta itseäsi..

Huomenta. Itsestään tykkääminen on monesti hyvin hankalaa, ainakin minulla. Se vanha sanonta, että opettele ensin rakastamaan itseäsi ennenkuin voit rakastaa muita, pitää todella hyvin paikkansa. Minulle henkilökohtaisesti itsestäni tykkääminen on todella hankalaa. Olen aina ollut hyvin vähättelevä, pitänyt itseäni aina jollakin tasolla huonona. Enkä osaa sanoa mistä se johtuu. Olen tehnyt itsestäni marttyyrin, ja tapani puolustaa omaa pahaa oloani on aina hyökkäys. Se onko ihminen itseensä tyytyväinen on myös opettelun tulos. Minä ainakin vaadin itseltäni todella paljon.

Hyvänä esimerkkinä vaikka treeni, kokoajan pitäisi treenata enemmän, näyttää erilaiselta ja saadaan aikaan uskomattomia tuloksia. Toki nautin treenaamisesta, itseni rääkkäämisestä ja siitä hyvänolon tunteesta mitä siitä saan. Mutta miksen voisi olla tyytyväinen itseeni. Miksen voisi tajuta sitä, että olen ihan ok kroppainen, kaksi kertaa synnyttänyt, kerran 30 kiloa laihduttanut nainen. Minulle kerrotaan myös se joka päivä, että olen kaunis, hyvä kroppainen ja ihana, mutta mitä minä teen? Hyökkään vastaan, sanomalla en minä vielä ole, mutta odotappas muutama vuosi! Miksi sitä ei vaan voisi sanoa, että kiitos kulta, kiva kun tykkäät? Olen pohtinut tätä nyt jonkun aikaa, ja nyt jos koskaan on pakko alkaa tekemään muutosta niissä omissa ajatuksissa.

Pessimisti ei pety koskaan, mutta voiko ikinä kehittyä ja päästä elämässä eteenpäin jos kokoajan vaan pelkää sitä pahinta? Minä jos kuka olen mestari siinä, pelkäämisessä. Varsinkin kaikkien niiden tapahtumien jälkeen mitä elämässäni on sattunut pelkään kamalasti jätetyksi tulemista. Olen sen jo melkein päättänyt, miksei nytkin, kun ennenkin. Ja se jarruttaa minun kokoelämääni. Ja olen tajunnut, sen että ihan turhaan. Mutta muutos on vaikea, oli kysymys mistä vaan elämän osa-alueesta. Olenkin muuttanut minun elämäni ajattelutapaa pikkuhiljaa, edelleen haluan treenata ja kehittyä, mutta en ota siitä niin kamalaa stressiä. Haluan edelleen kehittyä työssäni ja saada aikaan hienoja juttuja ja tulla huippu valmentajaksi ja auttaa mahdollisimman montaa ihmistä. Haluan tehdä sen nimenomaan henkisen hyvinvoinnin puolella, opettaa ihmisiä rakastamaan itseään ja tekemään niitä muutoksia hyvänolon ja terveyden puolesta, enkä välttämättä niinkään ulkonäön. Haluan myös oppia arvostamaan itseäni, koska olenhan nainen joka voi tehdä melkein mitä vaan, kunhan luotan itseeni.

Olen päättänyt kertoa itselleni joka päivä tästä päivästä elämäni loppuun asti, että minä olen arvokas, kaunis ja pystyn mihin vaan!

Ihanaa viikkoa kaikille! Rakastakaa itseänne tai ainakin opetelkaa siihen.

<3 Sanna

Ei se aina huvita!

Jos joku sanoo minulle, että ei koskaan kyllästy lapsiinsa, työhönsä, isäntäänsä, treenaamiseen tai ylipäätään elämään, niin en usko! Aina ei huvita lähteä lenkille, aina ei ole treenimotivaatia kohdallaan ja kyllä joskus tekisi mieli hakea pitsa ja syödä se kanan ja riisin sijaan. Ainakin minulla on välillä päiviä ettei mikään kiinnosta ja kaikki on yhtä pas...a. Toki minulla on myös sellainen vika, että sen huomaa sitten kyllä ihan kaikki jotka minun seurassani ovat. Olen monesti miettinyt, etttä mistä se johtuu? Miksi se aivan täydellinenkin elämä joskus kyllästyttää? Hormoonit, kuukautiset naisilla varsinkin antaa oman säväyksensä siihen. Miten sen positiivisen ajattelun saisi pysymään yllä ja millä tavalla näihin negatiivisiin tunteisiin pitäisi suhtautua?

Tänään minulla oli esimerkiksi sellainen päivä, että treenaaminen ei huvittanut ei sitten yhtään. Otin kuintenkin treenikamppeet mukaan, kun lähdin siivoamaan salia. Ja sain kuin sainkin treenattua. Helpotin vähän elämääni ja tein hieman kevyemmän treenin. Olo on kuitenkin hyvä ja olen itseeni tyytyväinen. Mikä sai minut kuitenkin sitten tarttumaan puntteihin? Tavoite! Minulla on selkeä tavoite, josta olen kyllä jäljessä, vaikka kuinka olen yrittänyt olla reipas :D Ajattelin, että eihän kukaan koskaan saavuta mitään jos ei ole valmis tekemään sen eteen töitä. Vähän sama asia se on missä vaan elämän kohdassa, yritys ei menesty jos ei tee kovasti töitä sen eteen, lapsille on näytettävä hyvää esimerkkiä ja annettava hyvät lähtökohdat elämään, parisuhdekkaan ei pysy virkeänä jos sen eteen ei tee töitä :D Lepo ja rentoutuminen on tavoitteiden lisäksi hyvä asia mikä kannattaa lisätä elämäänsä. Joskus on lupa ottaa rennosti, eikä tehdä mitään. Tai sitten tehdä niitä asioita mitkä tekevät sinut onnelliseksi, tavata ystäviä, mennä elokuviin tai marjaan. Jokaisella on ne omat juttunsa.

Saan paljon itselleni omasta työstäni. On ihana nähdä asiakkaiden ilo ja joskus myös epätoivo ja suunnaton "raivo" sitä hidasta edistymistä kohtaan. Kun elämäntapoja lähdetään muuttamaan, ei se ole helppoa, pitää nähdä vaivaa, muuttaa vanhoja tottumuksia ja opetella uusia. Mutta jos se yhtään lohduttaa niin lähestulkoon jokaisen uuden asian edessä jokaisen ihmisen on nähtävä vaivaa ja kenties opeteltava uusia juttuja. Niinkuin ehkä viisain ihminen jonka tunnen; ystäväni, opettajani, tukijana ja niin paljon muuta Jonna sanoi joskus; että Sanna muista aina vitutukseen (anteeksi rumasana) ei voi kuolla! Ja sillä lauseella olen päässyt monesta ojasta yli. Olen luvannut varmaan viimeisen viiden vuoden ajan, aloittaa positiivisemman elämän ja ajattelutavan. Minussa elää vaan vieläkin se helkutin pessimisti! Ajattelen kaikista itseeni liittyvistä asioista aina pahinta, olen kyllä hieman päässyt siitä, mutta töitä on vielä paljon sen saralla jäljellä. Mutta pienin askelin, tavoite kirkkaana mielessä ja tulevaisuuteen uskoen selviän tämän hetken suden kuopastani. Olkaa rakkaat itsellenne armollisia, muistakaa että aina ei tarvitse jaksaa ja että elämä kantaa. Ja hei sellainen liekki mikä sisällä palaa näkyy myös ulospäin. Ihanaa viikon jatkoa.

<3 Sanna