21. tammikuuta 2019

Kunnolla Kuntoon ”kasvaa aikuiseksi”

Heräsin tässä taannoin sellaiseen todellisuuteen, että Kunnolla Kuntoon täyttää helmikuun alussa 7 vuotta!! Siis mihin tämä aika menee. Yrittäminen on ollut minulle luontainen juttu, minun ongelmani on ollut vaan, että ideoita on ollut aina paljon, mutta toteutus on tahtonut jäädä aina vaillinaiseksi. Kotisivut ja tämän blogin ulkoasu on ollut juuri sellaiset, kun ne ovat alunperin joku minulle tehnyt.


Kunnolla Kuntoon on ollut sellainen keskenkasvuinen kersa, joka on rakkaudesta lajiin tarjonnut ihmisille suurella sydämellä palveluita. Nyt vihdoin vuoden vaihteessa otettiin härkää sarvista ja alettiin laittamaan asioita järjestykseen. Ensimmäiseksi istuttiin alas ja mietittiin mitä tarjotaan ja kenelle. Järkevöitettiin valmennuspaketit, mietittiin millä hinnalla töitä voi tehdä. Ymmärsin myös sen, että olen rautainen ja paljon koulutettu ammattilainen, minun ei tarvitse myydä itseäni alennuksella. Alettiiin työstämään kotisivuista juuri minun näköisiäni, blogin alusta uudistettiin, sosiaalisen median kuvien laatua ja sisältöä mietittiin täysin uudestaan. Ajatuksena on tehdä täysikasvuinen, ammattitaitoinen ja varma Kunnolla Kuntoon, joka pystyyy vastaamaan tämän päivän haasteisiin, joita hyvinvointialalla on.


Ainut ongelma tässä on vielä minun jumalattoman hätäinen luonne, kaikki pitäisi saada valmiiksi heti! Mutta siinäkin on kasvunpaikka. Ymmärrän sen, että tämä on pitkäpiimäistä työtä ja tuloksia nähdään ehkä vuoden päästä. Olen pitkästä aikaa enemmän kuin liekeissä tästä kaikesta ja tulevaisuus on kirkkaana mielessäni. Ja ei minä en toteuta tätä projektia yksin, sillä jokaisen menestyksen takana on nainen;D Mutta tästä myöhemmin.

Ihanaa viikkoa teille jokaiselle

<3 Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti