31. tammikuuta 2017

Vuoden liikuntateko 2016 ja uudet tuulet!

Vuoden liikuntateko 2016, aika huikea kiitos siitä kovasta työstä mitä on tehty. Paljon hikea on vuodatettu kun ollaan ihmisille jumppaa tarjottu :D Ryhmäliikunta on hieno tapa päästä liikkeelle, saada uusia ystäviä ja ohjausta siihen omaan tekemiseen. Tarjolla on monenlaista menoa. Meillä täällä Pylkönmäellä on ollut vuosien saatossa kahvakuulaa, kuntonyrkkeilyä, zumbaa, crostreiningiä sekä kuntosalicircuittia. Ryhmäliikuntatunnin vetäminen ei ole kuitenkaan niin yksinkertaista kun ajatellaan. Siihen yhteen tuntiin on kuitenkin nähtävä vaivaa, kuunneltava musiikkit, mietittävä liikkeet, opeteltava ja muokattava sekä soviteltava ja ohjattava. Onhan toki paljon niitä valmiitakin tunteja, vai onko? Ei niitä kyllä ole. Ainakaan minulla ei ole. Olen aina joutunut tekemään suuren työn tuntien eteen ja yrittänyt saada niistä parhaita mahdollisia. Minulle on joskus sanottu, että mikäs siinä kun menee vaan sinne eteen heilumaan. Ryhmäliikuntatunteja kuitenkin tarvitaan mielestäni, ihan joka pitäjässä, koska paljon on niitä liikkujia jotk eivät muuten pääsisi liikkeelle.  En sano tätä nyt sillä, että pönkittäisin omaa tekemistäni tai tuntejani, vaan haluan tuoda esille myös tämän puolen, ja arvostuksen meille jotka sen vaivan tunnin eteen tekee ja mahdollistaa sen kaikille jumppaajille. Juuri senkin takia saamani arvostus tuntuu aivan huikealta. Iso kiitos siitä kuuluu Pekkasen Eskolle, joka on kaikki nämä vuodet uskonut minuun ja tekemiseeni!!


Sitten kun puhutaan niistä uusista tuulista, niin siteeraan erään jumppaajani eilistä lausetta ; "aika aikaansa kutakin!" Vaikka nautinkin suunnattomasti ryhmäliikunnan vetämisestä ja nytkin teen valtavasti töitä uuden tunnin valmiiksi saamiseksi. STRONG by Zumba, tunti tulee valikoimaan 7.2. Alkaen. Aivan huikea hiit- treeni jossa saa itsensä varmasti mukavuusalueensa ulkopuolelle ja ylittämään itsensä ;D Tunnin jälkeen olo on hyvä ja fiilis kuin voittajalla, koska voittaja silloin onkin. Niin asia meinaa jälleen karata, vähän niinkuin aamuisessa lehti haastattelussa :D Olen päättänyt suunnata suurimman energiani kuitenkin personal treiningiin ja ravintovalmentamiseen. Haluan menestyä ja kehittyä siellä. Kuvailisin itse asiaa näin, että oppirahat on nyt maksettu ja nyt aletaan töihin. Haluan oppia, opettaa, kehittyä ja kehittää. Haluan olla hyvä, paras juuri minut valinneille asiakkaille. Haluan auttaa mahdollisimman monta pääsemään parempaan kuntoon, saamaan elämänlaatuaan paremmaksi. Löytämään juuri ne oikeat keinot jokaisen asiakkaan tarpeita ajatellen. Tähän asti olen raapinut vähän sieltä täältä. Paljon aikaa on mennyt jumppien tekoon, oman elämän kasaan saamiseen ja olen tavallaan junannut paikallani. Aivan juuri minuutti sitten ilmoittauduin psyykkinen painonhallintaohajaaja- koulutukseen. Koska valtaosa elämäntapamuutoksessa tapahtuu juurikin ihmisen oman pään sisällä ;D Olen päättänyt vähentää ryhmäliikuntaa, ehkä jossakin vaiheessa jättää sen kokonaan pois ja keskittyä valmentamiseen, ihmisten elämänlaadun parantamiseen.


Haluan tulla hyväksi, taitavaksi ja tietyllä lailla halutuksi valmentajaksi. Kun mietin kaikkia niitä loistavia ihmisiä ja yhteistyötahoja joita minun ympärilläni on olen hullu jos en osaa käyttää niitäkin resursseja hyödyksi. Minulla on unelmia ja haluan saavuttaa ne, tiedän että kovalla työllä, kunnianhimolla ja tarmolla voin saavuttaa ne. Niinkuin rakas mieheni sanoi minulle eilen, ei kannata maksaa siitä että saa tehdä työtä vaan tehdä työtä niin että saa siitä palkkaa :D Ja kyllä hän oli aivan oikeassa. Minulla ei ole enää tarvetta luvata kenellekkään suuria painonpudotus määriä, minusta on parempi ajatella asia niin, että voi hyvin, jaksaa paremmin ja onnellinen. Tähänkin haluan panostaa tulevaisuuden työssäni, ei siihen iän ikuiseeen laihduttamiseen vaan pysyvään hyvään oloon ja keveyteen. Paino tippuu siinä samassa huomaamatta kun korjailla pikkuhiljaa ja pieniä asioita, koska edelleenkään sinne onneen ei ole oikotietä, eikä sitä ihmepilleriä. Matkaa on paljon, haasteita on paljon, töitä on tehtävä paljon, se että riittääkö se siihen että saavuttaa unelmansa jää nähtäväksi. Nyt lähden hakemaan omat kullannuppuni koulusta ja jatkan päivääni eteenpäin heidän ja töiden parissa. Ihanaa viikon jatkoa teille kaikille <3


<3 Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti