20. maaliskuuta 2019

Nukkumatti on kaveri josta kannattaa pitää huolta

Valitettavan usein kuulen ihmisten sanovan, että unet ovat hukassa. Uni on paras lääke meidän jaksamiseen tässä hektisessä arjessa. Unesta on tehty todella monia tutkimuksia ja sen puutetta ei voi kukaan vähätellä. En kirjoita teille tällä kertaa unesta tieteellisten tutkimusten pohjalta vaan lähinnä omien ja asiakkaideni kokemusten perusteella.


Minulle on luotu ehkä maailman toiseksi parhaat unenlahjat, vain meillä asuva mies pystyy nukahtamaan nopeammin kuin minä. Vaikka elämässäni on tapahtunut todella vaikeitakin asioita, läheisten ihmisten kuolemia, stressiä on ollut monesti niin töistä, kuin rahasta tai lasten asioista, niin yöni olen saanut kuitenkin nukuttua. No miten voin sitten kertoa teille unen puutteesta jos en itse koe sellaista? Kun elää elämänsä yrittäjänä, äitinä ja jokapaikan höylänä, niin valitettavan usein unet jäävät lyhyiksi, kun kello soittaa 4-5 välillä aamuyöllä ja päivä loppuu illalla myöhään. Miten liian lyhykäiset unet minuun sitten vaikuttaa? Muutaman päivän osalta ei vielä oikeastaan mitenkään, mutta jo kolmen päivän jälkeen huomaan, että ruokahaluni on uskomaton, kaikkea sellaista mitä yleensä en syö tekee mieli lähinnä makeaa. Olen äkäinen ( yleensä olen niin leppoinen;D), menetän hermoni todella helposti ja kaikki tippuu käsistä.  Päätäni särkee helpommin ja suuta kuivaa.


Asiakkaistani ehkä noin puolet kärsii unenpuutteesta ja se valitettavan usein vaikeuttaa meidän projekteja. Unen puute lisää makeanhimoa, se vaikeuttaa hyvien valintojen tekemisen ruokailuissa, koska energian puutteessa nopeat hiilihydraatit usein ovat ne jotka vetävät puoleensa. Treeneistä luovutaan usein jos väsy painaa töistä tullessa ja sohva vetää puoleensa. Olen huomannut myös väsymyksen kasvaessa asiakkaiden itsetunto ja onnistumisen fiilis katoaa. Ollaan paljon negatiivisempia ilman kunnon yöunia.

Minun iltani ovat poikeuksetta samanlaiset. Lopetan työni pääsääntöisesti viimeistään kahdeksan aikaan illalla. Minä olen maailman huonoin ihminen istumaan sohvalla ja katsomaan televisiota, joten iltani kuluu lähinnä paikkojen siivouksen, iltapalan ja eväiden teon merkeissä. Olen pyrkinyt siihen, että syömme porukalla iltapalan ihan niinkuin päivällisenkin. Itsestäni olen pannut merkille, että kaikista parhaiten minua nukuttaa illalla lautasellinen kaurapuuroa ja marjoja höystettynä raejuustolla. Olen kokeillut monia juttuja, ja parhaat unet tulee, jos illalla saa tarpeeksi hiilihydraatteja. Liikuntaa minulle tulee jo töidenkin takia usein myös myöhälle iltaan, mutta se ei ole vaikuttanut minun uniini koskaan. Käyn joka ilta saunassa, ja menen sieltä aina nukkumaan. Hampaat pestynä ja puhtaana. Iltaisin en notku puhelimella, enkä koskaan katso sitä sängyssä.



Meillä mennään nukkumaan poikkeuksetta viimeistään klo. 22.00 ja tytöt ovat unten mailla joka ilta jo klo. 21.00. Herätys on aamusta riippuen 4.30-6.00 välisenä aikana, se voi heittää tunnin paikasta suuntaan tai toiseen. Viikonloput menee usein samalla kaavalla. Menemme mieheni kanssa aina sänkyyn yhtäaikaa, mikään ei ole niin ihanaa kuin käpertyä lämpöiseen kainaloon nukkumaan. Yksi asia josta olen saanut avun käsieni puutumiseen yöllä on hyvä tyyny, siinä ei kannata kyllä säästää. Olen onnekas, koska harvoin herään yöllä vessaan tai mihinkään muuhunkaan ja jos nousen ylös välillä saan välittömästi unen päästä uudelleen kiinni.

Niinkuin otsikossa sanotaan on, nukkumatti on sellainen kaveri josta kannattaa pitää huolta. On totta, että ihmisiä on erilaisia, toisilla unet menevät herkemmin kuin toisilla, toiset pärjäävät vähemmällä unella kuin toiset, me kaikki olemme yksilöitä. 

Toivottavasti sait joitakin ideoita omiin uniisi.

Nyt nati nati <3

xxx Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti