Huomenta. Kiire on tuo ihmisen perussynti! Onko se oikeasti niin, että aina on kiire vai tehdäänkö se kiire itse? Olen oppinut havainnoimaan elämää ihan erilaisella otteella, kun kaikki meni uusiksi. Olen kasvanut ja vahvistunut, löytänyt itsestäni paljon puutteita ja paljon hyviä puolia joita vahvistaa. Mutta tuo kiire se on ja pysyy. Ihan jokaisella osa-alueella ainakin minun elämässäni. Miksi aina on kiire? Oli kysymyksessä sitten painonpudotus, työt, ihmissuhteet tai mikä vaan. Kiire pilaa paljon hyvää ja luo ihmisille turhaa stressiä. Jos ajatellaan nyt tätä asiaa esimerkiksi painonpudotuksen kannalta niin aina olisi hyvä saada mahdollisimman paljon pois ja pienellä ajalla. Ei muisteta sitä mistä kaikki on lähtenyt, kuinka kauan sitä painoa ollaan kerätty? Olen miettinyt myös sitä onko ihmiset luonteeltaan laiskoja? Tarkoitan tällä sitä, että ei olla valmiita näkemään vaivaa sen oman elämänmuutoksen eteen, haetaan apua monenlaisista dieteistä. Saadaan nopeita tuloksia, ollaan valmiita maksamaan niistä suuria summia, mutta mihin unohtuu se normaali? Se pikkuhiljaa tehtävä muutos ja pysyvä oppi niihin asioihin. Olen omassa elämässäni huomannut myös sen, että luottamuspula elämään aiheuttaa ainakin minulle sen kiireen. Ajatus, että mitä jos kaikki onkin huomenna ohi, mitä jos minä en onnistukaan? Minulle ainakin käy näin. Ja juuri sen takia olenkin opetellut olemaan itselleni armollinen.
Millä tavalla olen siihen nyt pyrkinyt? Olen tehnyt paljon pitkänaikatähtäimen tavoitteita. Olen ajatellut asiat niin, että olen vielä nuori, minulla on kaksi pientä lasta, jotka tarvitsevat minua nyt. Olen tähdännyt elämäni suurimmat nousut ikään 40 -> Mitä tällä tarkoitan? Tytöt ovat tuolloin kuuden vuoden päästä jo isompia, pärjäävät hieman enemmän ilman äitiä, silloin on aika luoda tehokkkaimmin uraa. Haluan myös näyttää hyvältä tuolloin, olla elämäni kunnossa. Haluan että puolisoni saa olla minusta ylpeä vielä tuolloinkin. Kasvan myö aikuisemmaksi kokoajan, minulla on aikaa kehittää itseäni, tulla paremmaksi elämäni joka osa-alueella. Saan olla itselleni armollisempi ja opetella "aikuisuuteen" pikkuhiljaa :D Jos ymmärrätte mitä ajan tällä takaa. On paljon helpompi ajatella elämää pitkässä juoksussa, kun niin, että kaikki minulle heti ja nyt. Niin olen ajatellut vielä tähän asti. Se elämän raakuus minkä koin opetti minua paljon. Kadun monia asioita mitä olen tehnyt, mutta olen oppinut niistä paljon. Kun sisäistää sen, ettei ole mihinkään kiire, vaan on koko loppuelämä aikaa sitä on jotenkin rauhallisempi.
Minä olen taistellut elämäntapamuutoksen ja painonpudotuksen kanssa nyt 9 vuotta!! On ollut ylä- ja alamäkiä. Ja vieläkään ei olla lähelläkään sitä mitä haluaisin olla. Pääsenkö sinne koskaan sitä en tiedä, mutta usko ja halu siihen ovat kovat. Ja hei ei ole kiire mihinkään. Minulle on monesti sanottu, että kun elämä ottaa sinulta jotain tärkeää pois tuo se tullessaan aina jotain hyvää tilalle, sitä ei vaan aina heti hoksaa. Ihmisten pitäisi nauttia elämästään ja niistä ihmisistä jotka ovat heille tärkeitä. Pyrkiä hävittämään kaikki negatiiviset tahot elämästään. Se, että minusta ei tule ehkä koskaan juuri sellaista kuin haluan ulkomuodollisesti, on asia, jonka kanssa opin varmasti elämään. Olenko silloin luovuttaja? Omasta mielestäni en, olen voittaja, koska pystyn sen myöntämään ja tekemään kuitenkin parhaani ja opin tykkäämään itsestäni juuri sellaisena kuin olen. Elämä tarjoaa minulle niin hienoja mahdollisuuksia juuri tällä hetkellä, että niistä on opeteltava nauttimaan ja tekemään niitä oikeita valintoja ja ratkaisuja :D Olen oppinut sen, että mahdollisuuksien mukaan pitää tehdä juuri niitä asioita elämässä joista nauttii. Onnellinen ja tyytyväinen minä tarkoittaa onnellista ja tyytyväistä lähipiiriä :D Tällä kertaa tälläinen postaus, mutta nyt lenkille!
Ihanaa viikkoa <3
<3 Sanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti