30. huhtikuuta 2017

Kun antaa kaikelle aikaa, asioilla on tapana järjestyä.

Huomenta täältä sateisesta Jaalasta, lähdettiin ottamaan vappua vastaan perheen kesken isäni mökille. Mökillä olohan on yleensä aurinkoa, uintia, grillaamista, itikoita ja saunomista. Mutta kun välillä mennään ns. Epämukavuusalueelle voidaan huomata, että mökillä voi olla ihanaa myös räntäsateella :D Tämä asia pätee mielestäni jokaisella elämänosa-alueella. Jos ajatellaan vaikka laihduttamista, on välillä mentävä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, jotta voi onnistua tavoitteissaan. Stressi on monesti se kaveri joka todenteolla lyö kapuloita ihmisten elämään. Stressikin on meille ihmisille tarpeellista, mutta siitä palutuminen onkin sen jutun suurin juju.  Itse olen aina sanonut etten vielä tiedä mitä se stressi on, ja pysyn edelleen kanssani :D Varmasti minulla on ja paljon stressiä, mutta se on tiedostamatonta. Olenopetellut myös tunnistamaan stressiä, informoin asiasta heti kun olen päässyt tutukimuksissani eteenpaäin. Olen pyrkinyt elämässäni opettelemaan rauhoittumisen jalon taidon, ja yritän nauttia elämästä nyt eritavalla, hieman kiirreettömämmin. Toki se on onnistunut vielä hivenen huonosti.


Kun tekee itselleen tarpeeksi pitkänajan tavoitteet höystettynä mahdollisimman monilla pienillä välitavoitteitteilla on aika itselle paljon armollisempi. Ainakin minun kohdallani asiat toimii niin. Olen varmasti tyytyväisempi itseeni tänä päivänä kuin pitkään aikaan aikaisemmin, vaikka olenkin vasta matkani alkuvaiheessa. Onko tämä ihmisen elämä pelkkää suorittamista tänä päivänä? Pitääkö aina vaan olla parempi ja parempi, eikö joskus voisi vaan olla ja nauttia siitä kaikesta mitä sinulla jo on?


Minä seuraan päivittäin töissäni ihmisiä joilla on kamala halu ja vielä suurempi kiire laihduttaa, muuttaa elämäntapojaan ja oppia viikossa viimeistään kahdessa kaikki uusi. Se halu laihduttamiseeen ja elämäntapojen muuttamiseen on juurikin se avain koko juttuun, mutta kiire pilaa monesti aivan kaiken . Ei malteta antaa sille keholle aikaa opetella uusia juttuja ja uusia ruokailu malleja, vaan laitetaan kaikki uusiksi aivan heti. Se ihmisen into ja motivaatio kestää yleensä tuolla tyylillä sen 3-6 kuukautta, saadaan painoa pois ja ollaan tyytyväisiä. Vai ollaanko? Unohtuuko se kaikki entinen? EI se unohdu ja valitettavasti vain todella harva pystyy pitämään painonsa kurissa ajan saatossa, entäs jos tällä kertaa kokeiltaisiinkin erilailla? Rauhassa ja kenties sitä ajatusmallia muuttamalla. Nimittäin se laihduttaminen tapahtuu suun yläpuolisella osalla eikä niinkään sillä suulla ja muulla keholla. Ihmisen mieli on haastava,  mutta sitäkin pystyy opettamaan. Kun asioille antaa aikaa ja mahdollisuuden on niillä myös tapana järjestyä. Elä siis heitä kirvestä kaivoon, jos diettit eivät onnistu ja paino tulee takaisin. Aloita silloin projekti toisella tavalla, itseäsi kuunnellen ja hieman eritavalla haastaen. Aina on mahdollisuus onnistua, joskus se vaan vaatiin hieman enemmän aikaa ja vaivaa :D Siinä muutamia mietteitä vappuun, nyt lähden saunaan ja kenties uimaan ;D


Ihanaa vappua kaikille.

<3 Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti