5. syyskuuta 2016

Kesä meni, kilot ja syksy tuli.

Hyvää syyskuista maanantai aamua! Mihin se kesä oikein meni?? Minulla oli ehdottomasti elämäni erillaisin kesä, koska pidin ensimmäisen kesäloman (pidemmän kuin viikon). Nautin olostani perheeni kanssa ja keräsin voimia sekä niitä kiloja, kyllä treenasinkin, mutta söin aivan hyvällä omallatunolla juuri ihan kaikkea mitä vain teki mieli. Alussa se painon nousu ei minua juurikaan haitannut, ajattelin että maanantaina sitten taas otetaan niskalenkki. Se maanantai tuli vasta viime viikolla!!!! Jos ajattelen viime kevättä, kovaa tarmoa päästä kesä kuntoon, saada keskivartalosta liika läski pois ja näyttää hyvältä. Siinä ei onnistuttu, johtuen myös elämäntilanteiden kriisistä ja stressitilasta jonka ne aiheuttivat. Painoa ei kuitenkaan tullut keväällä, vaikkei sitä niin lähtenytkään. No kesällä tuli sitten 4 kiloa, ja kaikki keskivartaloon. Se olo mikä minulla oli vielä viime maanantaihin asti oli jotain aivan kamalaa. Joka paikka tursusi, kaksoileukani jäi rintalastaan kiinni ja olo oli vetämätön. Jotain oli tehtävä, ja sen muutoksen kanssa painin kaksi viikkoa, jotta sain itseni siihen mielentilaan että nyt!!


Valjastin kotiväkeni siihen, että nyt alkaa dietti, kyllä dietti vaikka sitä sanaa ja ajatusta olen kartellut ja yrittänyt välttää. Mutta nyt on aika lunastaa niitä omia tavoitteita ja haaveita joita minulla on jo pitkään ollut. Jonka saavuttaminen on lopahtanut aina omaan heikkouteen, miksi? Ehkä elämäni on ollut sekasorrossa ja pitkään, en oikein ole tiennyt mihin olen kuulunut ja kuka olen. Nyt ajatukset alkavat olla selvillä, vanha iloinen ja positiivinen Sanna alkaa löytymään elämänhalu on todellakin palannut. Nyt on juuri oikea aika kaivaa hetkeksi ne eväslaatikot ja keittiövaakat naftaliinistä ja ottaa härkää sarvista. Minä jos kuka olen se joka vain itse pystyy sen tekemään!! Tiedän, myös sen että aiheutan pahennusta ystäväpiirissäni siinä suhteessa, että nyt ollaan tarkasti, nähdään vaivaa, mutta toivon kaikilta ymmärrystä ja tukea siihen, että haluan voittaa itseni. Se ei ole keneltäkään pois ja kaikista vähiten itseltäni.


Kun kuulee, joka päivä, juuri kuulin kymmenen minuuttia sitten, että olet kaunis ja ihana nainen, tulee minulle ainakin olo, että rakas haluan olla vielä paremman näköinen ja voida paremmin, jotta jaksan vielä enemmän pitää huolta teistä kaikista tärkeimmistäni. No mitä minä sitten olen tehnyt ja miksi? Loppuvuodesta on tulossa minulle aivan huikea reissu jossa haluan olla kunnossa. Tein radikaalin muutoksen ruokavaliooni, minä joka en koskaan luovu kaurapuurosta tai mistään muustakaan luovuin kaikesta nopeista hiilihydraateista nyt hetkeksi. Nyt rauha teille kaikille, jotka jo suu vaahdossa siellä posmennatte että ei ei ei ja ei noin. Sanoin että hetkeksi, nyt annetaan läskeille vähän kyytiä ja korjataan ruokavaliota takaisin hetken päästä. Minulla on sellainen paha tapa, että on "sääli" herkkuja. Ajattelen, että voinhan syödä nyt yhden jäätelön tai pullan tai jotain, nyt Sanna ei voi!! Hetkeen. Aijon saavuttaa unelmani, en ole menossa fittneskisoihin, enkä ole laihduttamassa itseäni henkihieveriin, vaan haluan näyttää hyvältä! Hyvältä juuri omasta mielestäni, ja tuntea eläväni täysillä :D Nyt ainakin olo tuntuu helkkarin hyvältä ja motivaatio on korkealla! Katsotaan mitä syksy tuo tullessaan.

Ihanaa viikkoa teille kaikille.

<3 Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti