11. huhtikuuta 2019

Miten minä syön?

Kun kevätaurinko alkaa pilkistellä ihmiset rupeaa miettimään sitä kuuluisaa kesäkuntoa. Minulta kysytään viikoittain, että mitä sinun suustasi oikein menee alas? No nyt ajattelin pitää teille yhden päivän ruokapäiväkirjaa.


Aamuni alkaa aina lasilla vettä ja kahdella isolla mukilla kahvia. Ennen varsinaista aamupalaa juon myös viherjuoman. Minulla siihen kuuluu lehtikaalia, pinaattia, inkivääriä ja yksi lime. Nesteenä on aina vesi. Varsinainen aamupala on 99,9% varmuudella aina kaurapuuro, raejuustolla ja marjoilla.


Tämä päivä, josta ruokani ovat, on tiistai, jolloin minulla on pienryhmävalmennuksia. Tänään organisoin ruokani ehkä hieman huonosti, sillä tein mukaani vain yhden banaani, avokado, suklaahera smoothien. Muistin iltapäivän asiakkaani tuloajan puolituntia väärin nälkä todella yllätti ennenkuin pääsin kotiin. Onneksi minulla on salilla proteiinipatukoita, joten söin sellaisen.


Olin kotona vasta joskus vähän vaille kolme ja oli todellakin myöhäisen lounaan aika. Olin onneksi tehnyt aamulla valmiiksi spagettia ja jauhelihaa. Äkkiä ruoka vaan mikroon ja salaatin sekä pähkinöiden kera alas. Iso kuppi kahvia jälkkäriksi niin elämä voitti taas.


Tiistai oli äitini syntymäpäivä, joten lähdimme iltapäiväkahville tekemäni kakun kera. Täytekakut eivät ole koskaan olleet oikein minun juttu, joten join pelkän kahvin :D Sieltä tultuamme olikin sitten päivällisen vuoro. Minulle oli jäänyt edelliseltä päivältä pala hirven ulkofilettä, joten paistoin sen ja tein seuraksi bataattiranskalaisia ja kasviksia. Söin myös lopun salaatin, joka oli melkein elämänsä ehtoopuolella :D


Vielä illalla söin samanlaisen satsin puuroa raejuustolla ja marjoilla kuin aamullakin. Sitten saunan ja hampaiden pesun kautta nukkumaan. Pyrin menemään nukkumaan joka ilta samaan aikaan ja heräämään suurinpiirtein samaan aikaan. Päivän aikana join noin. 2 litraa vettä ja monta kuppia kahvia, se on minun heikkouteni.


Mutta niinkuin huomaatte, päivään saa mahduttaa hyvän määrän ihan sitä tavallista ruokaa. Minun liikunta uoritukseni tältä päivältä oli hyvinkin pienet. Kokeilin aamulla uutta saliohjelmaa, ihan kevyesti ennen ensimmäisen ryhmäni tuloa. Iltapäivällä kävin pienellä happihyppelyllä, vaikka keli olikin ihan hirveä.  Kuvien laatu on mitä on, mutta ruoka oli hyvää.
Muistakaa syödä ja nauttia ruuasta.

XxX Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti