13. maaliskuuta 2019

Messupäivä: Yhdessä enemmän-messut 2019

Tämä vuosi oli jo kuudes kerta, kun Kunnolla Kuntoon osallistui Saarijärvellä järjestettäville Yhdessä enemmän-messuille. Messut on tapahtumana mukava, siellä on hyvä henki eri yritysten ja yhdistysten välillä. Juuri sen takia minusta on mukava olla osana tuota päivää.



Yksi messupäivä vaatii kuitenkin uskomattoman paljon työtä. Joka vuodelle olen pyrkinyt keksimään aina jonkin uuden vetonaulan millä saan mahdollisimman monta ihmistä käymään juuri minun osastollani. Takuuvarmoja tapoja ovat  joko arvonta tai maistiaiset. Ja kun otetaan varman päälle, niin minulla on yleensä kumpaakin. Mitä enemmän ihmisiä käy sitä useampi saa tietää, että Pylkönmäellä on huikea liikunta- ja hyvinvointipalveluita tuottava yritys Kunnolla Kuntoon.  Ja aina on mietittävä tarkkaan, minkälaisen osaston tekee, miten siitä saa houkuttelevan ja asiallisen. 



Eikä missään nimessä pidä vähätellä sitä avuntarvetta, joka siihen tarvitaan. Minulla on ollut vuosia sama kokoonpano, mutta tälle vuodelle saatin uusi vahvistus meidän tiimiin ja se oli kyllä enemmän kuin hyvä. Osastomme sai aivan uudenlaisen ilmeen ja siitäkin kasvoi aikuinen. Kaikki oli mietitty viimeisen päälle. Lopputulos oli kyllä paras mitä on koskaan ollut. Olin todella ylpeä aikaansaannoksistamme. Miesväki hoitaa minun kanssani aina messuosaston pystytyksestä ja suurimmaksi osaksi myös purkamisesta. Kunnon tiimillä homma vaan toimii!



Messupäivä on aina kova puristus, koska päivä alkaa aikaisin ja loppuu myöhään. Mutta se on ehdottomasti sen kaiken arvoinen. Henki on hyvä ja ihmisiä paljon liikkeellä. Meidän pisteellä oli kokoajan tasaisen hyvin porukkaa. Maistatettiin vihersmoothieta ja sitä menikin monta kannullista. Oli ihana nähdä, kuinka epäilyksen jälkeen ihmiset yllättyivät positiivisesti smoothien mausta. Ja se olikin hyvää. Minusta päivän paras anti oli juurikin se ihmisten epäluulojen voittaminen.

Kuva: Esko Pekkanen

Kukaan ei kerkeä vetämään tuollaista päivää yksin, ja juuri sen takia olen enemmän kuin onnellinen tiimistäni, joka minulla on. Sen kanssa kaikki onnistuu ja ilmapiiri on aina positiivinen. Olen onnellinen, kun minulla on ihmisiä ympärillä, jotka ovat valmiita auttamaan ja tekemään työtä rinnallani. Olen kiitollinen myös kaikille teille, jotka kävitte osastollamme ja teitte kovasta työstämme tarpeellisen. Kunnolla Kuntoon on ehdottomasti ensi vuonnakin tavattavissa Yhdessä enemmän-messuilla. 

- Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti