6. helmikuuta 2019

Sopivan tulinen pakkaspäivän keitto

Kun pihallla on pakkasta ja itse on syväjäässä, rupeaa miettimään väkisinkin miten saisi itsensä lämpimäksi. Siitähän se idea sitten lähti. Pienimuotoisen ongelman orastavalle kasvissosekeitolleni aiheutti sähköjen puuttuminen. Sinnikkäästi kuitenkin aloin työstämään ongelmaani ja kuorimaan bataatteja. Olin saanut idean tehdä bataatti-, inkivääri-, parsakaali- ja kukkakaalikeiton. Kun bataatit oli kuorittu, pilkoin sekaan kukka- ja parsakaalin. Lopuksi kuorin reippaan peukalon kokoisen palan inkivääriä ja raastoin sen kattilaan. Sitten aloin odotella sähköjä.
 

Kun vihdoin ja viimein sähköt palasivat laitoin kattilan hellalle, heitin joukkoon vielä kasvisliemikuution. Kun keitto porisi, niin oli hyvää aikaa paistaa sekaan kanaa. Paistoin kolme kanan sisäfilettä, maustamattomia tietenkin. Maustoin ne suolalla ja chilijauheella. Keittoon laitoin kasvisliemikuution lisäksi suolaa, chilijauhetta, timjamia ja kurkumaa.


Keitto oli todella hyvää, raikkaan tulista. Yllätti kyllä positiivisesti ja jopa meidän Emmi tykkäsi siitä. Kana sopi sinne sekaan todella hyvin. Kylmyys hävisi ja maha täyttyi, täydellistä siis! Laitan teille vielä ohjeen alle.

Bataatti-inkivääri-kukkakaali-parsakaalikeitto:

200g bataattia
200 g kukka/parsakaalia
Peukalon mittainen pala inkivääriä

Pilko bataatti, kukka- ja parsakaali kattilaan. Raasta kuorittu inkivääri sekaan. Laita kattilaan vettä niin, että vihanneksista peittyy. Heitä joukkoon kasvisliemikuutio ja anna kiehua niin kauan, että kaikki ovat lähe kypsiä. Mausta suolalla, tinjamilla, chilillä ja kurkumalla. Sosetta keitto. LIsää sekaan kananpalat ja nauti.

<3 Sanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti